Tylsä sateinen torstai päivä, joten ajattelin nyt sitten pitkään aikaan tulla kirjotteleen tänne jotakin!
Tämän pitkän ajan aikana on tapahtunu monenlaista. Mulla oli maaliskuun 20. päivänä synttärit eli täytin 16v, en pitäny minkäänlaisia juhlia oikeestaan, paitsi menin sitten muutaman kaverin kanssa viettämään iltaa.
Vappu suju ihan mukavasti oltiin aluksi istumasssa ala-asteella ja sieltä suunnattiin autolla Hämeenlinnan kirkkopuistoon. Porukkaa oli paikalla aivan mielettömästi ja sai melkeinpä olla ihan kiinni kavereissa, jos ei halunnut eksyä!
Oon tässä värjännyt hiuksiani pari kertaa ensimmäiseksi se perus sinimusta ja eilen kävin sitten kampaajalla pitkästä aikaan ja laitettiin vähän sekaan punaista sävyä. Olis nää hiukset muuten ollu paremmat jos punanen olisi tarttunut paremmin! No ajattelin tässä joku päivä käydä ostaan värinpoiston ja sitten värjätä tän pään kokonaan punaiseksi, niin sais välillä vähän vaihtelua. Ja hiuksista puheenollen olin noin pari viikkoa sitten hiusalan valintakokeissa ja nyt saan sitten kesään asti jännittää, että pääsinkö sinne. Hakijoita sinne oli varsinaisen paljon, joten saa nähdä miten käy!
Huomasin tässä, että en ole ottanut yhtäkään kuvaa mistään, joten tähän ei sitten tule mitään. Yritän seuraavaan postaukseen panostaa vähän enemmän! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti